Tamperetta tulee kehittää jatkuvasti siihen suuntaan, että Tampere on mielenkiintoinen kaupunki monenlaisille yrityksille. Kun yritykset pitävät Tamperetta hyvänä kaupunkina toimia, saamme työtä ja onnellisuutta useammille ihmisille.
Jatketaan yhteistyön rakentamista yliopiston kanssa ja laitetaan vahvat kirjaukset pormestariohjelmaan yhteistyösopimuksen konkretisoimiseksi. Otetaan yhteistyöhön vahvasti mukaan elinkeinoelämä ja kansalaisyhteiskunta.
Tehdään Tampereesta kansainvälisempi kehittämällä kotouttamista työ- ja koulutusperustaiseksi. Suomen täytyy olla avoin ja houkutteleva paikka erilaisille ihmisille! Vain siten saamme ihmiset jäämään ja tulemaan tänne varmistamaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden.
Järjestetään asiat siten, että Tampere on ajasta ja paikasta riippumattoman työn pääkaupunki ja mahdollisimman moni voi työn puolesta asua Tampereella. Sen me jo tiedämmekin, että suurin osa suomalaisista haluaisi asua täällä!